tiistai 22. joulukuuta 2015

Pientä puuhailua Jouluun...

Kaksi yötä Jouluun...no onneksi kaikki alkaa olemaan valmiina. Huomenna paistan kinkun, sekä keitän valmiiksi perunat ja porkkanat rosolliin. Kaikki lahjat hankittu, ja tontun tehtävätkin hoidettu. Huomenna lähtee viimeinen paketti "Korvatunturille". ;) Viikonloppu meni myöskin mukavasti, mutta sunnuntaina innostusin vielä fimo massasta, väsäämään koristeita mm. havun oksille, kynttilöihin ja joulupöytään servettien seuraksi. Muutaman sain laitettua viimeisiin lahjoihin, jotka ei vielä olleet lähteneet.


 
Nämä kuvat nappasin eilen, kun olin saanut laitettua muutamiin jo narut ja helmet. Kuvioita testasin Kastehelmellä, Aalto kulholla ja havulla. Vähän oman käden jälki näkyy, mutta seuraavalla kerralla on taas viisaampi, jos näitä innostuu tekemään. Seuraavat kuvat otin tänään, kun innostusin kameran kanssa heilumaan. Kummasti huonekuusikin sai kirkkaammat valot, kun vaihtoi patterit. :)





Kävin eilen vähän pihakuusta harventamassa, että sain muutaman havunoksan maljakkoon. Kuuselle, kun ei oikein tällä hetkellä olisi ollut paikkaa.

Oikein Hyvää Joulua kaikille <3

8 kommenttia:

  1. Kauniit koristeet ja kiva idea käyttää kastehelmeä kuvioissa! Ihanaa joulua ♡

    VastaaPoista
  2. Nuo koristeet on niin hienot <3 tein viime että tänä vuonna niitä, tänä vuonna piti helmiä laittaa mutta aika loppui. Pienesti on siis kesken :)

    Ihanaa Joulua <3

    VastaaPoista
  3. Kauniilta näyttää! <3 Ihanaa joulunaikaa! <3

    VastaaPoista
  4. Kauniit koristeet ja ihan ylisöpö toi huonekuusi valojen kanssa! Ihanaa joulua <3

    VastaaPoista
  5. Nätiltä näyttää ja kiva, jouluinen tunnelma teillä! <3 Rauhaisaa ja hyvää joulunaikaa!

    VastaaPoista
  6. Aivan ihanat koristeet ja todella hyvä idea kastehelmen kuvion käyttäminen ♥♥♥ Ihanaa Joulunaikaa ♥♥♥

    VastaaPoista
  7. Fimomassasta tuleekin kauniit koristeet ♥ Mukavaa uuden vuoden odottelua!

    VastaaPoista
  8. Onpas tunnelmallista. Ihanaa Uutta Vuotta!

    VastaaPoista