Näytetään tekstit, joissa on tunniste kattaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kattaus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Varaslähtö Halloweeniin...

 Sunnuntaita!!! Talviaikaan siirrytty, ja kovasti se Joulukin jo mielessä pyörii. Jos viikon verran jaksaisi vielä odottaa, tähtien laittoa ikkunaan. Tulevan viikon voi vielä muistella, ja fiilistellä Halloweenia, jota eilen muutaman ystävän kanssa vietettiin pienessä porukassa. Ensi viikonloppuna en halunnut järjestää Halloweenia, kun on Pyhäinpäivä. Tämä oli toinen kerta, kun pienet Halloween illanistujaiset järjestin ystäville. 









 

Ilta oli herkuttelua, kippistelyä, naurua, maailman parannusta, hyvää musiikkia ja seuraa. Taas jaksaa eteenpäin, tätä korona arkea. Seuraavaksi saa sitten katseen suunnata sinne Jouluun. Alkaa se ihana ajanjakso, kun pikkuhiljaa saa valmistautua, sinne loppuvuoden juhlaan. 

Tätä päivää ollaankin vietetty vaan rennosti kotosalla, ja eilisen loppuja herkkuja tuhoten. 


Oikein ihanaa alkavaa viikkoa lukijoille!!!

maanantai 10. elokuuta 2020

Viikon alku...

Maanantai, ja viikko taas aluillaan. Lämpöä riittää ulkona, vaikka vähän jo toivoisi ilman viilentymistä. Näin kerrostalossa asuessa tuntuu, että seinät kerää oikein tuota lämpöä. Kyllähän sitä on odotellut, elokuun lämpimiä ja pimeitä iltoja. Istuskelua parvekkeella, kera valojen ja kynttilöiden.





Kahvi maistui töiden jälkeen, ja tarkoitus olisi vielä leipoa iltasella mustikkapiirakka. Sain eilen piirakkaan mustikat, rasian vadelmia ja auringonkukkia...Ihania tuollaiset pienet tuomiset <3
Keittiöön odottelenkin pientä second hand ostosta tulevaksi, ja seinälle olen miettinyt hyllyä. Yhtä hyllyä olenkin "sillä silmällä" katsonut keittiöön. Ihanaa miettiä/punnita, näitä sisustukseen liittyviä juttuja, vaikka kaikki ei heti toteutuisikaan. :)

Ihanaa iltaa kaikille!!!

sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Lauantain brunssi...

Hiphei! Viikonloppu on mennyt ihan "heittämällä"...Sisko oli meidän kanssa juhlistamassa, vähän tulossa olevia syntymäpäiviäni. Kerrankos sitä taas puoli pyöreitä täytetään, niin ajattelin tilata brunssin Ravintola Kolmas linjasta. Kinuskikakun leivoin itse, ja kyllä viikonlopun on saanut herkutella niillä. Sain siskolta lahjaksi, tuon ihanan Ferm Living Balance kynttiläjalan, ja se piti laittaa heti kattaukseen. Olin vähän suunnitellut, josko olisi tarjennut jo parvekkeellakin istua, mutta sen verran viileä keli on viikonloppuna ollut, että jäi seuraavaan kertaan. 








Tänään on yrittänyt tehdä jääkaappiin tilaa, syömällä loppuja herkkuja pois... :) Eilen olisi ollut suunnitteilla, juhlistaa ystävien kanssa syntymäpäiviä, mutta ne jäi nyt pitämättä. Kilistellään sitten taas, kun sen aika on! 

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!!!

tiistai 31. maaliskuuta 2020

Yksi kahvihetki...

Heips! Arki lähtenyt taas rullaamaan, ja viikollakin yrittää välillä nauttia siitä illan vapaasta. Kun viikonloput on viettänyt kotosalla, niin on tullut enemmän leivottuakin. Kovasti mietin jo Pääsiäisen herkkuja, mitä voisi leipoa. Kyllähän sitä pidempää Pääsiäisen vapaata jo odotteleekin, saa sitten kotoilla useamman päivän ajan.


  
Sunnuntaina innostuin tekemään marjapiirakan, ja juotiin kahvit oikein olohuoneen puolella. Yleensä syödään keittiössä, mutta välillä on mukava tehdä kattaus olohuoneen puolellekkin. Kahvista tulikin mieleen, että täällä haaveillaan kovin uudesta keittimestä. Yhtä keitintä olen jo vähän "sillä silmällä" katsonutkin, mutta kiirettä en sillä pidä.

Rentoa iltaa!!!