sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Keväisempää ilmettä olohuoneeseen...

Hi! Muutama viikko on taas vierähtänyt viime postauksesta. Päivät tuntuu menevän nopeasti töiden/kotitöiden merkeissä, ja iltaisin tai aamupäivisin ei ole vaan ollut aikaa tarttua kameraan. Muutamia uusia sisustusmuutoksiakin on kotiin tullut, kunhan ehdin niitä vaan kuvaamaan. Olohuone on saanut vähän keväisemmän ilmeen vaaleanpunaisilla tyynyillä, ja pöydälle saman sävyiset tabletit. Olohuone on kyllä ihanan valoisa, kahden ikkunan ansiosta. Kuvat on otettu muutama viikko takaperin, kun oli ihana aurinkoinen päivä.






  Olohuoseen on tullut Ikean Bestå kaappi, jonka ovia täytyy vielä fiksailla. Sain vihdoinkin kirjat piiloon, sekä sisustustavaraa veti mukavasti, ja hyvin jäi vielä tilaakin. 

Muutamana iltana olen innostunut kutomaan pitkästä aikaa, ja myssy onkin jo valmistunut, vaikka kuvassa vielä vaiheessa. Toinen lankakerä odottaa myös myssyä, joka on helppo ja nopea kutoa. 

Täällä on pitkästä aikaa laitettu kansioon perinteisiä valokuvia, kun tilasin ihanan albumin Suomalaisesta kirjakaupasta. Niitä on koneelle taas kerääntynyt, ja siinä on aikaa mennytkin, kun miettinyt mitä kuvia tilaisi. 


Kevättä kohti mennään, ihanaa alkavaa viikkoa!!!

sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Viikonlopun puuhasteluja...

 Hei taasen! Viikot menee vaan nopeasti, ja kameraan ei viikolla ole ehtinyt tarttumaan. Eilen oli sentään valoisaa, ja aamupäivällä innostuin vähän taas kuvaamaan olohuoneessa. Pientä muutostakin on olohuoneessa jo tapahtunut, ja sinne odotan nyt kaapistoa kirjoille, ja sisustustavaroille. Tätä kulmaa en ole paljon kuvannut muutenkaan. Edellinen avohylly siirrettiin vaatehuoneeseen, jonne sain nyt vähän lisää hyllytilaa. Samalla olen käynyt läpi tavaroita ym...ja kirpparillekkin on löytynyt taas viemistä. 






 Tähdet otin eilen pois ikkunoista, ja perjantaina töiden jälkeen, hain ekat tulppaanit viikonloppua piristämään. Viikonloppua on vietetty muuten rennosti kotosalla...Sisko kävi eilen kahvilla, ja oli mukava turista, ja istua iltaa. Ihanaa, että kevättä kohden taas mennään, ja tuo valon määrä pikkuhiljaa kasvaa.


Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

tiistai 5. tammikuuta 2021

Joulun tunnelmaa vielä kerran...

Tiistai iltaa kaikille! Joulu vietetty rennosti, ja tammikuu jo hyvällä alulla. Mukavasti Loppiainen katkaisee tätä viikkoa, joka on vielä aamuvuoroa töissä. Joulua vietimme ihan lähipiirin kesken, herkutellen ja saunoen. Kotona olen jo pikkuhiljaa Joulua keräillyt pois, valosarjat saa vielä jäädä tunnelmaa tuomaan. Saa nähdä, mitä Uusi Vuosi tuo tullessaan, sisustusideoita pyörii ainakin kovasti mielessä. 







 

Loppiaiseen ei ole mitään suunnitelmia, rentoa päivän viettoa, vaikka hyvän leffan/sarjan parissa. Tällaiset päivät on parhautta, kun ei kelloa tarvitse vilkuilla. 


Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2121!!!

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Sunnuntai...kohti Joulua...

 Sunnuntai-iltaa! Joulu on jo ihan nurkan takana, ja kovasti vapaita jo odotteleekin. Vielä kaksi työpäivää edessä, ja sitten alkaa Joulun vapaat. Koti on valmiina Jouluun, lahjat paketoitu ja suklaa/kynttilä varastoa täydennetty. Joulun otamme rennosti, ja nautimme Joulun tunnelmasta, herkuista, hyvistä leffoista ym...mitä mieleen juolahtaa. 

Makuuhuone on saanut myös jouluisempia tekstiilejä, valoja ja muutaman tontun...Tähän Jouluun sain myös joulusukat seinälle, jotka pari vuotta sitten jo tilasin. Nyt löytyi niille paikat, ja sain myös nuo ihanat Hayn seinäkoukut seinään. ( Olen voittanut ne vuosia sitten arvonnasta) 





Tänä Jouluna, on pitkästä aikaa punainen/kulta värikin tullut Joulun sisustukseen. Nyt nautitaan näistä joulunaluspäivistä ja tunnelmasta!

Saapi nähdä, mitä sisustushankintoja ensi vuonna tulee. Ideoita ja tarpeitakin on, useampaan huoneeseen.

 

Ihanaa jouluista viikkoa teille kaikille <3

torstai 26. marraskuuta 2020

Fiilistelyä Jouluun...

 Hiphei! Viikot ne vaan juoksee, ja Joulu lähenee. Muutaman kerran yrittänyt kameraankin tarttua, mutta kyllä nämä pimeät illat, on vaan haasteellisia kuvata. Pikkuhiljaa on alkanut Joulua sisustamaan kotiin, ja kortitkin voisi kirjoittaa valmiiksi viikonloppuna. Muutama lahja on jo valmiina, eli hyvällä mallilla mennään. Kyllä niitä Joulun vapaita kovin jo odotteleekin, että saa kunnolla rentoutua, ja nauttia Joulusta. 




   Viime viikonloppuna kurkkasin joululaatikoihin, ja pari uutta joulupalloakin tarttui Stockmannilta. Palloja onkin kertynyt jo mukavasti vuosien varrelta, niillä saisi varmaan jo kuusenkin koristeltua. Jos joku Joulu kuusellekkin vielä se paikka löytyisi...Nyt täytyy mennä kyllä iltapuuhiin, huomenna taas aikainen nousu aamuvuoroon. 

 Ihanaa viikonloppua!!! 

sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Varaslähtö Halloweeniin...

 Sunnuntaita!!! Talviaikaan siirrytty, ja kovasti se Joulukin jo mielessä pyörii. Jos viikon verran jaksaisi vielä odottaa, tähtien laittoa ikkunaan. Tulevan viikon voi vielä muistella, ja fiilistellä Halloweenia, jota eilen muutaman ystävän kanssa vietettiin pienessä porukassa. Ensi viikonloppuna en halunnut järjestää Halloweenia, kun on Pyhäinpäivä. Tämä oli toinen kerta, kun pienet Halloween illanistujaiset järjestin ystäville. 









 

Ilta oli herkuttelua, kippistelyä, naurua, maailman parannusta, hyvää musiikkia ja seuraa. Taas jaksaa eteenpäin, tätä korona arkea. Seuraavaksi saa sitten katseen suunnata sinne Jouluun. Alkaa se ihana ajanjakso, kun pikkuhiljaa saa valmistautua, sinne loppuvuoden juhlaan. 

Tätä päivää ollaankin vietetty vaan rennosti kotosalla, ja eilisen loppuja herkkuja tuhoten. 


Oikein ihanaa alkavaa viikkoa lukijoille!!!

lauantai 10. lokakuuta 2020

Pientä vaihtelua keittiöön...

 Lauantai iltaa! Rennosti tätä päivää vietetty ihan kotosalla, välillä vähän koiran kanssa ulkoillen. Paljon olemme viikonloppuisin liikkuneet luonnossa. Viime viikonloppuna kävimme Kurjenrahkalla ulkoilemassa, ja tilasin jo kirjankin Suomen kansallispuistoista. Kyllä meillä on upeita luontokohteita Suomessa. 

Mutta asiasta toiseen...Löysin kivan jäkälä kankaan Pentikistä, ja näin sen heti pöytäliinana keittiöön. Kankaat oli silloin vielä sopivasti alessa, niin päätös oli helppo. Mukavasti raikastaa keittiötä, ja saa välillä uutta ilmettä helposti. 








 

Maton haluaisin vielä vaihtaa isompaan keittiössä, ja hyllyn seinälle, mutta pikkuhiljaa. Päivän teehetken nauttisin kera korvapuustin, joka jäi eilen, kun sisko kävi kylässä. Välillä tällainen vkl on mukavaa, kun ei ole mitään menoa. Ilta meneekin sitten sohvannurkassa leffaa katsellen.

 

Rentoa viikonloppua!!!