perjantai 13. maaliskuuta 2020

Perjantai ja viime viikonlopun tulppaanit...

Aurinkoista perjantaita! Täällä jopa muutama lumihiutale satoi äsken, kun koiran kanssa oltiin ulkona. Taukoa tuli taas blogista, kun ei paljon ole kameraan ehtinyt tarttumaan. Muutamia kuvia silloin tällöin otin, mutta mitkään ei tuntunut tarpeeksi hyviltä. Kiitos tästä harmaudesta, ja pimeästä ajasta. Onneksi nyt suunta on kohti kevättä/kesää!!! Eiköhän sitä taas innostu kuvailemaankin, kun valon määrä lisääntyy.





Viime viikonlopun ihana tulppaanikimppu on edelleen voimissaan, vaikka vähän jo alkavatkin osittain nuupahtamaan. Vielä iltavuoro edessä, ennen viikonlopun vapaita, jota on jo kovasti odotettu. Mitään suunnitelmia ei ole, ihan fiiliksen mukaan mennään. Ja kyllähän tuo Korona-viruskin laittaa miettimään, että missä sitä uskaltaa liikkua. Kevään tulo on nostanut myös sisustusintoa, ja pieniä ideoita pyörii mielessä. Yksi niistä on iso pyöreä peili, juurikin tuon pöydän taakse tehosteseinälle. Tällaista turinaa tänään...


Pysykäähän terveinä!!!

2 kommenttia:

  1. Kuinka mukavaa kun kirjoittelit 😍 ja aivan ihanat tulppaanit ovatkin 💐🥰

    Täällä myös kovasti sisustusintoa, mutta vielä pitäisi muutama kk odottaa että uusi koti valmistuu 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Siellä on tosiaan mukavaa odotettavaa edessä, ja varmasti tuleva sisustus pyörii jo kovin mielessä. <3 Onnea kovasti jo tulevaan uuteen asuntoon! :)

      Poista