maanantai 13. heinäkuuta 2015

Uutta ja vanhaa...

Heipähei! Lomalla viimeinkin, voi ottaa iisimmin! ;) Ja tätä on odotettu, on sen verran raskasta ohjelmaa ollut lähipäivinä... (pakkaus, muutto...) Samaan aikaan pikkuhiljaa alettu käymään mummon peruja läpi, miten kaikki osuukin usein samaan ajankohtaan. Ettette ihmettele, jos postaustahti on jonkin aikaa vähän hitaampaa. Lauantaina startattiin siskon kanssa, heti aamusta päiväksi Helsinkiin. Osuikin ihan kaunis päivä lauantaille, vaikka aamu ensin näyttikin aika kolealle. Herkuteltiin ja tarttuihan sitä jotain itsellekkin. Hyödynsin matkalla myös Stockmannin lahjakortin, jonka sain kummeilta lahjaksi. Sekä oma myöhästynyt 40v. lahja löytyi...Niistä kuvia myöhemmin. :)


Äidin luota pakkauksen yhteydessä löytynyt Riihimäen lasipurkki sai uuden kodin, sekä mummon luota nappasin mukaan kauniit sokeripihdit, jotka voisi kyllä jossain välissä vähän puhdistaa. Ensin kuitenkin otan työn alle eteisessä odottavan huonekalun, joka on myös mummolta peritty. <3



Ja sitten vähän uudempaa...Tilasin Dekorosta ekat plussat kotiin, kolme erikokoista kangaskoria. Tämä keittiöön jäänyt on keskikoko, siihen olisi mukava jossain vaiheessa saada, joko Musta 5101 tai Cilla's keittiön puhdistustuotteita. Nooh, käytetään vanhat ensin alta pois.
Tällä viikolla onkin mukavaa ohjelmaa tiedossa, nyt olen pari päivää taas ystäväperheen koiravahtina, eli kohta starttaan taas lenkille...

Oikein hyvää alkavaa viikkoa kaikille!!!

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Itse en ole muuttamassa. Äiti muutettiin viikko takaperin uuteen asuntoon. Onneksi sekin jo voiton puolella!

      Poista
  2. Onpas ollut huisketta - tsemppiä!
    Noita Riihimäen lasipurkkeja on itselläni jo vähän liikaakin - osa lähtee kirpparille elokuussa;)
    Ja kiitos - sinulle myös hyvää uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itselleni tuo purkki on ensimmäinen, ja heti löytyi myös käyttöä sille. Täytyy katsoa, pääsiskös itse paikan päälle. ;)

      Poista
  3. Kirjoitin jo eilen kommentin, mutta sitten jokin meni pieleen. En saanut lähetettyä sitä. Uusi yritys siis :-)

    Kaikille nuille iso peukku, ovat kaikki aivan ihastuttavia! <3

    VastaaPoista
  4. Noi Riihimäen lasipurkit ovat yksinkertaisuudessaan kauniita :)
    Sulla on ollut vipinää, ei pääse sammaloitumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tosiaan! ;) Sinäkin olet päässyt näkemään upeita kohteita matkustaessa!

      Poista