keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Kurkistus tuulikaappiin...

Viikko jo hyvällä mallilla, menossa kohti viikonloppua. Tänään on ollut vähän haikea päivä, kun on käynyt läpi tätä päivää vuosi takaperin. Kävimme jättämässä viimeiset jäähyväiset isälle teholla, taivaskin itki ja vettä satoi ihan kaatamalla. Lauantaina sytytetäänkin kynttilä isän muistolle sekä haudalla että kotona.

Mainitsinkin tässä viikko sitten, että tuulikaapissa tapahtui vähän pientä muutosta. Sain ystävältäni matalan lipaston, ja näin sen heti tuulikaapissa. Tuulikaapin muutoshan on ollut jo tovin mielessä, vielä kokonaisuus ei ole valmis, mutta vilautan vähän tämän hetkistä tilannetta. Seinät olisi tarkoitus vielä maalata, hattuhyllyn tilalle laitan lack-hyllyn ja naulakko siinä samalla vaihtuu myös. Lipaston päälle vielä kivat istuintyynyt, niin muutos olisi valmis.



Tähän asti naulakossa on ollut takit henkareissa, ja ne on vieneet puolet tuulikaapin tilasta. Henkarit kolisi usein kun takkia puki päälle. Nyt siirsin lipaston tullessa takit naulakkoihin, ja voi kun pieni tuulikaappi tuntuu nyt niin avaralta. Eteisen puolelle tuli myös samalla kuljetuksella vähän jotain kierrätettyä, jotta takeille on tilaa, jos paikalla on enemmän vieraita. ;)

Halloween aikakin on taas käsillä, onkos "pelottavia" juhlia tiedossa? ;D

8 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä, minun pitäisi kanssa keksiä jotain meidän tuulikaapille joka toimii lasten eteisenä.
    On yhdet pelottavat juhlat edessä, omat syntymäpäivät ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulikaappiin herkästi kertyy kyllä tavaraa, nyt kävin kaikki tavarat läpi, onneksi tuossa lipastossa on vähän piilotilaakin. ;) Hih..Onnittelut! :)

      Poista
  2. Toimiva muutos ja miten arjen toimivuus saakin hyvälle tuulelle. Lämmin ajatus sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 No just samaa olen ajatellut, seuraavaksi on seinien maalaus, täytyy katsoa missä välissä sen tekisi. :)

      Poista
  3. Onpas kaunista ja nuo harmoniset värit :) Mulla oli omat Halloweenit, kun makasin vuoteessa iskias potilaana särkylääkkeitä syöden :D

    VastaaPoista