keskiviikko 26. elokuuta 2015

Uutta ja vanhaa...

Heissan taas! Aikaa on taas vierähtänyt päivä jos toinenkin, viimeisestä postauksesta. Kyllä ne illat tuntuu menevän vaan nopeasti, vähänkin kun on ohjelmaa ollut. Kotonakin on pitkästä aikaa tapahtunut muutoksia, kun vitriinihyllystö lähti olohuoneesta, ja sain vihdoinkin ihanan mummon perintösenkin omalle paikalle olohuoneeseen. Senkki vilahtikin jo yhdessä postauksessa, ja väri on siitä muuttunut valkoiseksi, sekä vetimet vaihdoin uusiin. Tosiaan eilen sain vasta iltasella, sitä puolta siivottua olohuoneesta, ja oli pakko napata muutama kuva illan hämärässä, kun näytti niin kivalta. Jep, toinen puoli onkin sitten vielä lasitavaran peitossa... ;) Nyt täytyy keksiä olohuoneeseen jotain muutakin säilytysratkaisua ja hyllyä. Sisustusinto nosti taas päätä, ja ideoita pyörii mielessä.



Pieniä ostoksia on tehnyt, myöskin vähän lomaa silmällä pitäen, mutta jotain tarttunut myös kotiinkin. Tuon kuparin värisen kynttilälyhdyn löysin kesälomalla Lahdesta, ja eilen kävin varta vasten hakemassa kukan ( olikohan kukonharja ) senkin päälle. Kyllä olohuone raikastui kertaheitolla uudella lookilla.



Lomalle sitten vähän väriä kynsiin, ja vähän uutta päällekkin. ;) Siskolta lainasin vähän "iltalukemista"...
Tänään virittelin jo yhden patterivalosarjan, ja kynttilöitäkin on lisäilty useampaan kohtaan kotosalla, eli kyllä se syksy kovin jo mielessä kolkuttelee.

Aurinkoista loppuviikkoa! :)

23 kommenttia:

  1. Mulla palaa ulkona pallovalosarja terassin katossa ja pöydillä kasa kynttilöitä. On tässä syksyssä hyvätkin puolensa vaikka olisin vielä halunnut kesän jatkuvan :) Kohta saa kaivaa taljat ja torkkupeitteet esille. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täälläkin pallovalot makkarissa. :) Taljaa niin haikailen, kun sellaista en omista. Kynttilät, valot, torkkupeitot, taljat niin <3 :)

      Poista
  2. Tuo senkki näyttää unelmalta <3 vanhat aarteet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedoksi vaan kaikille senkin ihailijoille, että viikonloppuisen auki oleva pikkuriikkinen pihapuoti M akasiiniANTIIKKI on täynnä ihania mummolan aarteita. Sieltä löytyy mm samanlainen senkki. Seuraa aukioloaikoja TSn menovinkeistä ja paas poiketen.

      Poista
  3. Kivoja kuvia ja ihanaa todella kun saa taas alkaa poltella tuikkuja. Vähän jo haikailen varastosta torkkupeittoja ja shaaleja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Samat ajatukset täälläkin, kynttilöitä jo lisäilin kotona. :)

      Poista
  4. Aurinkoa sinnekin :)

    VastaaPoista
  5. Mistä Lahden liikkeestä tuo ihana kuparinen lyhty on?

    VastaaPoista
  6. Tässä postauksessa on aivan ihana värimaailma, niin harmoninen.

    VastaaPoista
  7. Kivalta näyttää kokonaisuus! Tasapainoista ja levollista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään niin itsekkin! Vielä kun saisi lopuille tavaroille paikat, pikkuhiljaa hyvää tulee. ;)

      Poista
  8. Hyviä kuvia ja kaunista. Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  9. Sanos muuta, illat tuntuu menevän hurjan nopeasti. :) Ihania kuvia ja kylläpä teillä on nättiä ja kodikasta!
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  10. Kaunista <3 Mistä tuollaisia lyhtyjä voi ostaa? Ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhty on tosiaan Lahden Finnmarin myymälästä kesällä ostettu. :)

      Poista