torstai 5. marraskuuta 2015

Murenassa fiilistelyä!

Hellou!!! Palataankin tiistai iltaan, kun paikalliset bloggaajat pääsivät Salossa, Herkku ja Lahja Murenan jouluiseen iltaan. Tunnelmaan todellakin päästiin, sillä niin ihanasti oli kauppa jouluasuun puettu, näyteikkunoita myöten. Illan ohjemassa, kauppias kertoi vähän kaupan synnystä, sekä uusimmista tuotteista. Saatiin herkullisia vinkkejä, mm. mitä joulupakettiin voisi kääriä. Kaupasta tosiaan löytyy jokaiselle jotakin, niinkuin kauppias kertoi. ( Asiakkaista on 30-40% miehiä, eli sekin jo kertoo jotain... ) :) Yhteistyökumppaneita oli illassa, myös mukana.
Paikallinen Ametisti Kauneushuone&Spa oli kertomassa omasta yrityksestään ja myöskin sen synnystä. TÄSTÄ pääset tutustumaan Ametistin verkkosivuille!
Sekä uudempi brändi Niipperin luksusteet, on tuotu keväällä 2015 markkinoille. Saimme maistella mahtavia teemakuja, ja kyllä muutama maku tarttui sinne ostoskoriinkin. TÄSTÄ pääset tutustumaan Niipperin verkkokauppaan!





Näyteikkunat kutsuivat, jo niin astumaan sisälle!









Ja kyllä saatiin maukkaita pikkusuolaisia, sekä makeita herkkuja illan aikana.







Täytyy käydä kyllä uudelleenkin Murenassa, ennen Joulua. Monta juttua jäi korvan taakse mieleen. Kannattaa ehdottomasti poiketa, jos Salon suunnalla liikkuu! TÄSTÄ pääset tutustumaan Murenan verkkosivuille! Kauppias antoi vielä blogin lukijoille tarjouksen, eli yhdestä kertaostoksesta saa 10% alennuksen koko marraskuun ajan, kun kassalla mainitsee White Star blogin! :)

( Postaus sisältää muutaman mainoslinkin, ja on tehty yhteistyössä Murenan kanssa )

9 kommenttia:

  1. Onpas mukavan kuuloinen ilta ollut! :) Tällaiset on kivoja, pääsee hyvin joulutunnelmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä mukavia arjen piristyksiä, ja sai tosiaan jo vähän Joulua fiilistellä. :)

      Poista
  2. Ihania lahjaideoita tuossa suloisessa putiikissa!
    Piparkakkujen tuoksun voi tuntea tänne asti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sieltä tosiaan löytyi hyviä lahjavinkkejä...ja Joulun herkutteluun kaikenlaista hyvää. :)

      Poista
  3. Oi kuinka ihanan jouluista! Minä olen niin jouluhöperö että, tuntuu etten muuta huomaakaan tällä hetkellä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä että on muitakin! ;) Täälläkin yksi höperö... :D

      Poista
  4. Voi mikä ihana joulutunnelma. Tykkään :)

    VastaaPoista
  5. Ihana joulutunnelma on teilläkin ollut! Ja ne Niipperin teet oli kyllä älyttömän hyviä :)

    VastaaPoista