lauantai 24. lokakuuta 2015

Tuliaisia...

Lauantaita vaan kaikille! Tänään on ollutkin, ihanan aurinkoinen keli koko päivän. Pienen happihyppelyn sitä teki päivällä, kun kävi pakettiautomaatilla. Habitaren yksi ostos, tosiaan kotiutui keittiöön.
Tänään ajattelin laittaa kuitenkin muutaman kuvan tuliaisista, jotka New Yorkista tarttui mukaan. Uusi lompakko oli listan kärkipäässä, kun vanha lompakko oli jo siinä kunnossa, että kestääkö matkalle asti. Kesti kyllä, mutta toisella viikolla sitten lomalla, sanoi sopimuksen irti. :) Kosmetiikkaa tarttui myöskin mukaan, ja tuon ihanan Giorgio Armanin Si tuoksun, nappasin jo menomatkalla Helsingin lentokentältä. Muutama vaatekkin tuli ostettua, ja aika monessa paikassa oli hyviä alennusmyyntejä. Jouluisia koristeita ostin myös muutaman, mutta niitä en vielä sentään kuvannut. ;) Vaikka tänään olen miettinytkin, mihis seuraavaksi valoja laittaisi...




  
Kyllä sitä valikoimaa kaupoissa tulee ikävä...monta juttua jäi korvan taakse. Paljon erilaisia kauppoja kierreltiin, mm. mieleen jäi iso Whole food market, paikallinen ruokakauppa, ja ne isot tiskit täynnä tuoreita lihoja ja valtavat valikoimat muita tuotteita. Kävimme myös Chelsea Marketissa, jossa oli paljon erilaisia puoteja ja kahvi/ruokapaikkoja. Kukkakaupat oli kadulle asti, kukkia/viherkasveja täynnä, ja ne isot askartelu/juhlakaupat, joista olisi saanut kaiken tarvittavan juhlaan kuin juhlaan. Unohtamati upeita design putiikkeja. Kyllä sinne lähtisi, koska vaan uudelleen! :)

8 kommenttia:

  1. Oi mitä tuliaisia! Oli varmasti ihana reissu, koskaan en ole Nykissä käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eka kerta oli itsellekkin, ja tosiaan upea reissu oli. :)

      Poista
  2. Ihania tuliaisia! :) Oottelen innolla kuvia joulukoristeista! ;)

    VastaaPoista
  3. Ihania tuliaisia :). Mä en ees pysty miettimään niitä kauppoja, koska tulee vaa itku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä...Kiitos! :) Nyt täytyy valokuvista vaan, muistella matkaa. :)

      Poista
  4. Ihania tuliaisia. Tyylikäs lompakko ja vaatteita. Varmasti on ollut upea reissu.
    Sinne meilläkin on haaveissa joskus päästä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä se sellainen shoppailijan paratiisi on, ja paljon muuta nähtävää ja koettavaa löytyy. Kyllä sitä itsekkin vielä haaveilee uudesta reissusta! :)

      Poista