sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Mustikkapiirakkaa...

Sunnuntai aamun sai aloittaa mustikkapiirakalla, jonka eilen leiposin. Kävi vielä tuuri, että sain torilta melkeinpä viimeiset mustikat, kun olivat jo tyhjentämässä myyntipöytiä. Lauantai illalla tuli  vieraskin käymään yllättäen, niin sai tarjota lämmintä piirakkaa kahvin kanssa. Viikolla voisikin leipoa jotain vierasvaraa pakastimeen jäätelön lisäksi, jos sellainen inspis iskisi.
Saatiin tänään myös yksi matto hankinta tehtyä, kun Askossa on kaikki matot 40% alennuksessa. Tämä matto olikin kyllä toimitusmyyntinä, eli kolmisen viikkoa voi joutua odottelemaan, että saadaan matto kotiin. Tämä matto tulee olohuoneeseen, mutta eteiseenkin kovin mietin vielä mattoa, kunhan toisen puolen saa vielä laitettua...mm. taulu ja avainkaappi on vielä laittamati seinään. Myöskin muutama Dots koukku odottelee seinälle pääsyä, nekin ostin jo alkuvuodesta odottelemaan tulevaa kotia. Koti alkaa olemaan sellainen, minkä näköiseksi sitä haaveilinkin. Vaikka eihän se koti koskaan valmiiksi tule, ainakaan sisustelun osalta. :)



   
Hyvää alkavaa viikkoa lukijoille!

2 kommenttia:

  1. Tosi herkullisen näköistä piirakkaa 🤗 nams 🍓

    Ihanaa alkuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvä piirakka, vaikka uudella ohjeella teinkin sen. :)

      Poista