perjantai 22. toukokuuta 2015

Huomista odotellessa!

Kiireinen päivä on ollut takana, vaikka päivän olen kotosalla puuhaillut sekä sisällä että ulkona. Juhliin täällä valmistaudutaan, ja kotia on puunattu, pöytää katettu ja parhaillaan on pientä koristelua menossa. ;) Niistä otan sitten huomenna kuvia. Patiota vähän laitettu, vaikka huomiseksi on luvattu sateita. Täytyy toivoa kovin vaan sitä aurinkoa edes jossain välissä, että voisi ulkonakin istuskella. Pihallekkin on jotain uutta viikolla tullut, joka varmasti vilahtaa kuvissa jossain välissä.







Juomapiste on myös valmis, ja osa juomista onkin jo viilentymässä. Siskon kanssa merkattiin tänään lasit kirjaintarroilla, niin ei pääse lasit sekaantumaan. ;) Ruokailuvälineet pyöriteltiin servetin sisään, ja narulla rusetti päälle, joka on helppo avata. Teemaväreinä on valkoinen, musta ja pinkki. Kattauksesta puuttuukin vielä se pinkki, jota täällä parhaillaan lisäilen.
Kahvin kanssa herkutellaan sitten valkoisella "sohvalla", jonka tilasin oikein mittatilaus työnä... :D Ei voi muuta, kuin ihailla paikallista osaamista!!! Itsekkin kakkuja väsäilen joskus, mutta näin upeita luomuksia niistä ei kyllä synny. Huomenna pääsee sitten maistamaan kakkua, kera ystävien. Siis eihän täällä mikään sisustaja ole, kakkua ajatellen... hih... Pst...tekijän upeita kakkuja pääsee ihailemaan, Sussu leipoo FB-sivuilta!

Hyvää viikonloppua teille ihanille lukijoille, ja kiitokset kaikille onnen toivotuksista, jotka olette jättäneet edelliseen postaukseen! <3

8 kommenttia:

  1. Näyttääpä ihanalta ja juhlat varmasti onnistuneet. Odotan innolla lisää kuvia juhlista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mahtava ilta, naurua ja iloa koko ilta! :)

      Poista
  2. Onpas upea kakku, eihän tuota raaski syödä :D Iloiset juhlat ovat aina mukavia, ihanaa juhlaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä se kakku vaan korkattiin...hyvää oli, ja tänäänkin on saanut vielä herkutella. ;)

      Poista
  3. Upea kakku! ja myöhäiset onnittelut :)

    VastaaPoista
  4. Myöhästyneet onnittelut vielä täältäkin. Itselläkin napsahti sama lukema mittariin pari kuukautta sitten.
    Kerrassaan ihana sohvakakku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! No, numeroitahan ne vaan on tässä iässä. ;) Onnea vielä sinullekkin! :)

      Poista